Radonin torjuntamenetelmät vertailussa

Radonin torjuntaan on kehitetty useita menetelmiä, joista kukin soveltuu erilaisiin tilanteisiin ja rakennustyyppeihin. Menetelmän valinta riippuu rakennuksen rakenteista, maaperän ominaisuuksista, radonpitoisuuden tasosta sekä käytettävissä olevasta budjetista. Tässä artikkelissa vertaillaan yleisimpiä radonin torjuntamenetelmiä, niiden tehokkuutta, kustannuksia ja soveltuvuutta eri kohteisiin.

Radonin torjunnan periaatteet

Radonin torjuntamenetelmät perustuvat kahteen pääperiaatteeseen: radonin pääsyn estämiseen sisätiloihin tai radonpitoisuuden alentamiseen sisäilmassa. Useimmissa tapauksissa tehokkain tulos saavutetaan yhdistelemällä useampaa menetelmää.

Radonin pääsyn estäminen tapahtuu tiivistämällä rakenteet ja luomalla painesuhteita, jotka estävät radonpitoisen maa-ilman virtaamisen rakennukseen. Radonpitoisuuden alentaminen puolestaan perustuu ilmanvaihdon tehostamiseen, jolloin sisäilman radon laimenee.

Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan tehokkaimmat menetelmät perustuvat aktiiviseen alipaineistukseen, jolla imetään radonpitoinen ilma maaperästä ennen sen pääsyä rakennukseen. Passiiviset menetelmät, kuten pelkkä tiivistys, ovat harvoin riittäviä yksinään merkittävästi kohonneiden pitoisuuksien alentamiseen.

Radonimuri – yleisin torjuntamenetelmä

Radonimuri eli radonpoistojärjestelmä on yleisimmin käytetty ja tehokkaimpiin kuuluva menetelmä kohonneiden radonpitoisuuksien alentamiseen olemassa olevissa rakennuksissa. Se perustuu alipaineistukseen, jolla imetään radonpitoista ilmaa alapohjan alta ja johdetaan se ulos rakennuksesta.

Toimintaperiaate

Radonimurin toiminta perustuu puhaltimeen, joka luo alipaineen alapohjan alle. Imu kohdistuu imupisteeseen, joka on tyypillisesti lattiarakenteen läpi porattu reikä. Imu leviää maaperässä ja salaojakerroksessa, jolloin radonpitoinen ilma virtaa kohti imupistettä sen sijaan, että se kulkeutuisi rakennuksen sisälle.

Imupiste yhdistetään putkistoon, joka johdetaan rakennuksen ulkopuolelle. Puhallin sijoitetaan tyypillisesti putkiston yläpäähän ullakkotilaan tai rakennuksen ulkopuolelle. Poistoputken pää sijoitetaan riittävän korkealle ja etäälle ikkunoista, jotta poistettu radonpitoinen ilma ei pääse takaisin sisälle.

Tehokkuus

STUK:n mukaan radonimuri alentaa sisäilman radonpitoisuutta tyypillisesti 60–90 prosenttia. Tehokkuuteen vaikuttavat maaperän läpäisevyys, alapohjan tiiveys, imupisteiden sijainti ja määrä sekä puhaltimen teho.

Läpäisevässä maaperässä, kuten harjuilla ja soramailla, radonimuri toimii erityisen tehokkaasti, sillä imu leviää laajalle alueelle. Tiiviimmässä maaperässä imun leviäminen on rajallisempaa, jolloin voidaan tarvita useampia imupisteitä.

Kustannukset

STUK:n mukaan ammattilaisen asentaman radonimurin kustannukset ovat tyypillisesti 3 000–5 000 euroa riippuen asennuksen vaativuudesta. Yksinkertainen asennus yhdellä imupisteellä ja lyhyellä putkistolla on edullisimmasta päästä, kun taas usean imupisteen järjestelmä tai vaativa putkiston reititys nostaa kustannuksia.

Käyttökustannukset muodostuvat puhaltimen sähkönkulutuksesta. STUK:n mukaan puhaltimen teho on tyypillisesti 50–100 wattia, mikä tarkoittaa jatkuvassa käytössä noin 440–880 kilowattituntia vuodessa. Sähkön hinnasta riippuen vuotuinen kustannus on tyypillisesti noin 60–150 euroa. Puhallin vaatii harvoin huoltoa, mutta sen toimintakunto on hyvä tarkistaa vuosittain.

Soveltuvuus

Radonimuri soveltuu erityisesti maanvaraisen laatan päälle rakennettuihin taloihin, joissa on läpäisevä salaojakerros. Se on tehokas myös kellaritilojen radonin torjunnassa. Rossipohjaisissa taloissa radonimuri ei ole tyypillinen ratkaisu, mutta sitä voidaan käyttää tietyissä tapauksissa.

Radonkaivo – vaihtoehto radonimurille

Radonkaivo on radonimurin vaihtoehto, jossa imupiste sijoitetaan rakennuksen ulkopuolelle maaperään. Kaivo soveltuu erityisesti tilanteisiin, joissa rakennuksen rakenteisiin ei haluta tehdä muutoksia.

Toimintaperiaate

Radonkaivo on maahan kaivettu kaivo tai putkisto, johon liitetään puhallin. Kaivo sijoitetaan tyypillisesti rakennuksen perustusten viereen, ja sen avulla luodaan alipaine maaperään. Tämä ohjaa radonpitoisen ilman kaivoon ennen kuin se ehtii siirtyä rakennuksen alle.

Kaivon tehollinen alue riippuu maaperän läpäisevyydestä. Hyvin läpäisevässä maaperässä yksi kaivo voi suojata laajaa aluetta, kun taas tiiviimmässä maaperässä kaivon vaikutus rajoittuu lähialueelle.

Tehokkuus

Radonkaivon tehokkuus vaihtelee suuresti riippuen maaperästä ja kaivon sijoituksesta. STUK:n mukaan radonkaivo voi sopivalla maaperällä alentaa sisäilman radonpitoisuutta 70–95 prosenttia. Kaivo tehdään tyypillisesti noin 4–5 metrin syvyyteen.

STUK:n mukaan radonkaivo soveltuu vain karkealle sora- ja hiekkamaalle, kuten harjuille. Savimailla ja muilla tiiviillä maaperillä kaivo ei yleensä toimi.

Kustannukset

STUK:n mukaan radonkaivon kustannukset ovat tyypillisesti 4 000–6 000 euroa riippuen kaivun vaativuudesta ja kaivon koosta. Kaivutyö muodostaa merkittävän osan kustannuksista, joten maaperän kaivettavuus vaikuttaa hintaan.

Käyttökustannukset ovat samaa luokkaa tai hieman radonimuria suuremmat, sillä omakotitalon radonkaivon puhaltimen teho on STUK:n mukaan noin 150 wattia.

Soveltuvuus

Radonkaivo soveltuu erityisesti tilanteisiin, joissa maaperä on karkeaa soraa tai hiekkaa ja rakennuksen sisäpuolisia töitä halutaan välttää. Yksi kaivo voi palvella myös useampaa rakennusta tai rivitalon useampaa asuntoa.

Tiivistyskorjaukset – täydentävä menetelmä

Tiivistyskorjausten tavoitteena on estää radonpitoisen ilman pääsy sisätiloihin tukkimalla vuotokohdat. Tiivistys harvoin riittää ainoana toimenpiteenä, mutta se täydentää tehokkaasti muita menetelmiä.

Toteutus

Tiivistettäviä kohtia ovat tyypillisesti lattian ja seinän liitoskohdat, läpiviennit, halkeamat betonilaatassa sekä muut rakenteelliset epäjatkuvuuskohdat. Tiivistykseen käytetään elastisia massoja, polyuretaanivaahtoa ja erikoistiivisteitä.

Lattian ja seinän liitoskohdassa tiivistys toteutetaan tyypillisesti poistamalla jalkalista, puhdistamalla railo ja täyttämällä se elastisella massalla. Halkeamat paikataan injektoimalla massa raon syvyyteen asti.

Tehokkuus

Tiivistyskorjausten tehokkuus riippuu vuotokohtien määrästä ja koosta sekä työn laadusta. STUK:n mukaan pelkkä tiivistys alentaa radonpitoisuutta puurakenteisissa taloissa tyypillisesti 10–20 prosenttia ja betonirakenteisissa 30–60 prosenttia. Ilmanvaihdon parantamisen kanssa puutaloissa voidaan päästä noin 20–40 prosentin alenemaan. Yhdistettynä radonimuriin tiivistys parantaa imujärjestelmän tehokkuutta estämällä oikovirtauksia.

Tiivistyksen pysyvyys on rajoitettu, sillä elastiset massat voivat ajan myötä haurastua tai irrota rakenteiden liikkeiden vuoksi. Tiivistysten kunto on syytä tarkistaa muutaman vuoden välein.

Kustannukset

Tiivistyskorjausten kustannukset vaihtelevat työn laajuuden mukaan. Yksittäisten kohtien tiivistys voi maksaa muutamia satoja euroja, kun taas koko rakennuksen kattava tiivistystyö voi nousta tuhansiin euroihin.

Materiaalikustannukset ovat tyypillisesti maltillisia, sillä tiivistysmassat ja -profiilit ovat edullisia. Pääosa kustannuksista muodostuu työtunneista.

Soveltuvuus

Tiivistyskorjaukset soveltuvat kaikkiin rakennustyyppeihin täydentävänä toimenpiteenä. Ne ovat erityisen hyödyllisiä kohteissa, joissa radonimurin asennus ei ole mahdollista tai kustannustehokas, mutta pitoisuus on vain lievästi kohonnut.

Ilmanvaihdon tehostaminen

Ilmanvaihdon tehostaminen alentaa radonpitoisuutta laimentamalla sisäilmaa. Menetelmä ei poista radonia lähteeltä, mutta voi olla toimiva ratkaisu tietyissä tilanteissa.

Toteutus

Ilmanvaihtoa voidaan tehostaa useilla tavoilla. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa korvausilmaventtiileiden lisääminen tai tuloilmareittien suurentaminen lisää ilmanvaihtoa. Koneellisessa ilmanvaihdossa ilmamääriä voidaan kasvattaa säätämällä puhaltimien tehoa.

Tulo- ja poistoilmanvaihdon asentaminen painovoimaisen tilalle on tehokkaampi ratkaisu, sillä se mahdollistaa hallitun ilmanvaihdon ja painesuhteiden säädön. Alipaineisessa rakennuksessa radonin virtaus sisälle tehostuu, joten tasapainotettu tai lievästi ylipaineinen ilmanvaihto on radonin kannalta edullisempi.

Tehokkuus

Ilmanvaihdon tehostamisen vaikutus radonpitoisuuteen riippuu ilmanvaihdon lisäyksen suuruudesta. Laimennuksen kannalta ilmanvaihdon kaksinkertaistaminen voi teoriassa puolittaa radonpitoisuuden, mutta jos lisäys tehdään pelkästään poistoilmaa kasvattamalla, rakennuksen alipaine kasvaa ja radonia voi virrata sisään aiempaa enemmän.

STUK:n mukaan ilmanvaihtoon ja painesuhteisiin liittyvillä toimilla saavutettava alenema jää yleensä alle 50 prosentin. Suurimmat alenemat saadaan kohteissa, joissa ilmanvaihto on ennen korjausta toiminut huonosti. Menetelmä toimii siksi yleensä täydentävänä keinona tai tilanteissa, joissa pitoisuus on vain lievästi koholla.

Kustannukset

Korvausilmaventtiilien lisäämisen kustannukset ovat tyypillisesti 100–500 euroa. Koneellisen ilmanvaihdon tehostaminen tai uuden järjestelmän asentaminen on huomattavasti kalliimpaa, tyypillisesti 5000–15000 euroa.

Ilmanvaihdon tehostaminen lisää myös käyttökustannuksia. Suurempi ilmanvaihto tarkoittaa enemmän lämmitettävää tuloilmaa, mikä nostaa energiankulutusta erityisesti talvella. Lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihto on energiataloudellisempi.

Soveltuvuus

Ilmanvaihdon tehostaminen soveltuu täydentäväksi toimenpiteeksi kaikissa rakennustyypeissä. Se on ensisijainen menetelmä kohteissa, joissa radonimuria ei voida asentaa, esimerkiksi kellaritiloissa, joissa ei ole salaojakerrosta.

Alapohjan tuuletuksen tehostaminen

Rossipohjaisissa eli ryömintätilallisissa rakennuksissa alapohjan tuuletuksen tehostaminen on usein tehokas keino alentaa radonpitoisuutta. Menetelmä perustuu radonpitoisen ilman poistamiseen ryömintätilasta ennen sen siirtymistä sisätiloihin.

Toteutus

Tuuletusta voidaan tehostaa lisäämällä tai suurentamalla tuuletusaukkoja perusmuurissa. Aukkoja suositellaan sijoitettavaksi tasaisesti rakennuksen ympärille niin, että ilma pääsee kiertämään koko ryömintätilassa.

Aktiivinen tuuletus puhallinten avulla on tehokkaampi vaihtoehto. Puhallin asennetaan ryömintätilaan tai sen seinään, ja se imee ilmaa ryömintätilasta ulkoilmaan. Tämä luo alipaineen, joka estää radonpitoisen ilman virtaamisen sisätiloihin.

Tehokkuus

Tuuletuksen tehostamisen vaikutus vaihtelee kohteittain ryömintätilan koon, tuuletusaukkojen ja välipohjan tiiveyden mukaan. Koneellinen tuuletus on yleensä tehokkaampi kuin pelkkä tuuletusaukkojen lisääminen, ja sen vaikutus todetaan korjauksen jälkeisellä mittauksella.

Kustannukset

Tuuletusaukkojen lisäämisen ja puhallinjärjestelmän kustannukset vaihtelevat perusmuurin materiaalin, aukkojen määrän ja ryömintätilan koon mukaan, tyypillisesti muutamista sadoista euroista muutamaan tuhanteen euroon.

Puhaltimen käyttökustannukset ovat maltilliset, mutta talviaikaan tehostettu tuuletus voi lisätä lattian kylmyyttä ja nostaa lämmityskuluja.

Soveltuvuus ja huomiot

Menetelmä soveltuu ainoastaan rossipohjaisiin rakennuksiin. Tuuletuksen tehostamisessa on huomioitava kosteustekniset näkökohdat, sillä liiallinen tuuletus voi kylmänä vuodenaikana aiheuttaa kosteusongelmia ryömintätilassa.

Radonsuojattu alapohja uudisrakentamisessa

Uudisrakentamisessa radonin torjunta toteutetaan rakenteellisesti, mikä on huomattavasti helpompaa ja edullisempaa kuin jälkikäteen korjaaminen.

Rakenteet

Radonsuojattu alapohja koostuu tyypillisesti tiivistetystä betonilaatasta, radonputkistosta ja huolellisesti tehdyistä läpivienneistä. Laatan alla oleva karkea täyttökerros toimii imukerroksena, johon radonputkisto asennetaan.

STUK:n ohjeissa korostetaan erityisesti perusmuurin ja laatan välisen liitoksen tiivistämistä esimerkiksi vähintään 150 mm leveällä kumibitumikaistalla sekä läpivientien tiivistämistä elastisella massalla. Näiden kohtien kautta suurin osa radonista kulkeutuu sisälle.

Radonputkisto

Radonputkisto asennetaan laatan alle täyttökerrokseen. Putkisto kokoaa radonpitoisen ilman ja johtaa sen poistoputkeen, joka viedään vesikatolle tai seinän läpi ulos. Putkistoon liitetään puhallin tarvittaessa.

Uudisrakennuksissa putkisto rakennetaan valmiiksi, mutta puhallin asennetaan vasta mikäli valmiin rakennuksen radonmittaus osoittaa sen tarpeelliseksi. STUK:n mukaan radonputkisto alentaa pitoisuutta ilman puhallinta tyypillisesti 20–60 prosenttia ja puhaltimen kanssa 60–95 prosenttia.

Kustannukset

Uudisrakennuksen radonsuojauksen lisäkustannukset ovat tyypillisesti vain murto-osa jälkikäteisen korjauksen kustannuksista. STUK:n mukaan radontorjunta tulee halvemmaksi kuin yksittäisen tontin maaperän radonselvitys, ja radonturvallinen rakentaminen on pääsääntöisesti perusteltua koko maassa.

Menetelmien vertailu ja yhdistäminen

Radonin torjuntamenetelmien vertailussa on huomioitava tehokkuus, kustannukset, soveltuvuus rakennustyyppiin ja käyttökustannukset.

Tehokkuusvertailu

STUK:n esittämät tyypilliset tehot ovat: radonkaivo sopivalla sora- tai hiekkamaalla 70–95 %, radonimuri 60–90 %, olemassa olevan radonputkiston aktivointi puhaltimella 70–90 %, tiivistyskorjaukset 10–60 % rakennustavasta riippuen sekä ilmanvaihtoon ja painesuhteisiin liittyvät toimet yleensä alle 50 %.

On huomattava, että tehokkuudet vaihtelevat suuresti tapauskohtaisesti. Rakennuksen rakenteet, maaperän ominaisuudet ja lähtöpitoisuus vaikuttavat merkittävästi lopputulokseen.

Menetelmien yhdistäminen

Usein riittävä tulos saavutetaan yhdistelemällä menetelmiä. Tyypillinen yhdistelmä on radonimuri tai radonkaivo tehokkaana päämenetelmänä, täydennettynä tiivistyskorjauksilla ja ilmanvaihdon optimoinnilla.

Tiivistyskorjaukset parantavat radonimurin tehokkuutta estämällä oikovirtauksia. Tasapainotettu ilmanvaihto varmistaa, ettei rakennukseen synny alipainetta, joka tehostaisi radonin virtausta sisälle.

Valintakriteerit

Menetelmän valinnassa huomioidaan rakennustyyppi, maaperän ominaisuudet, radonpitoisuuden taso, budjetti ja haluttu lopputulos. Konsultointi radonasiantuntijan kanssa auttaa löytämään sopivimman ratkaisun.

Lievästi kohonnut radonpitoisuus (noin 200–400 Bq/m³) voi olla hallittavissa tiivistyskorjauksilla ja ilmanvaihdon tehostamisella. Korkeammat pitoisuudet edellyttävät tyypillisesti radonimurin tai radonkaivon asentamista.

Yhteenveto

Radonin torjunnassa tehokkaimpia ovat maaperän ilmaa alipaineistavat menetelmät: radonimuri (STUK:n mukaan tyypillisesti 60–90 % alenema), radonkaivo sopivalla sora- tai hiekkamaalla (70–95 %) ja olemassa olevan radonputkiston aktivointi puhaltimella (70–90 %). Tiivistys ja ilmanvaihdon säätö toimivat yleensä täydentävinä keinoina. Ammattilaisen asentama radonimuri maksaa tyypillisesti 3 000–5 000 euroa ja radonkaivo 4 000–6 000 euroa. Korjauksen teho todetaan vähintään kahden kuukauden kontrollimittauksella.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä radonin torjuntamenetelmä on tehokkain? STUK:n mukaan radonimuri alentaa radonpitoisuutta tyypillisesti 60–90 prosenttia ja radonkaivo sopivalla sora- tai hiekkamaalla 70–95 prosenttia. Maaperän läpäisevyys ja alapohjan tiiveys vaikuttavat merkittävästi tehokkuuteen.

Riittääkö pelkkä tiivistys radonin torjuntaan? Pelkkä tiivistys harvoin riittää, mikäli radonpitoisuus on merkittävästi kohonnut. Tiivistys toimii yleensä täydentävänä menetelmänä yhdistettynä radonimuriin tai muuhun aktiiviseen poistomenetelmään.

Kuinka paljon radonin torjunta maksaa? Kustannukset vaihtelevat menetelmän ja kohteen mukaan. Ammattilaisen asentama radonimuri maksaa STUK:n mukaan tyypillisesti 3 000–5 000 euroa ja radonkaivo 4 000–6 000 euroa, tiivistyskorjaukset muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen euroon ja ilmanvaihdon tehostaminen sadoista tuhansiin euroihin.

Lue myös

• Radonmittaus kotona – näin teet sen oikein
• Radonsaneeraus vanhaan taloon
• Radonimuri – toiminta ja asennus
• Radonputkisto – toiminta ja asennus
• Radonkorjauksen kustannukset

Lähteet

• STUK – Radonkorjaukset
• STUK – Radon uudisrakentamisessa
• STUK – Asuntojen radonia koskevat viitearvot ja määräykset