Radonin raja-arvot Suomessa

Radonin raja-arvoilla tarkoitetaan haussa tavallisesti viitearvoja: asunnon ja muun oleskelutilan sisäilman radonpitoisuuden viitearvo on 300 Bq/m³, uuden rakennuksen suunnittelun ja toteutuksen viitearvo 200 Bq/m³ ja säännöllisessä työssä työpaikan viitearvo 300 Bq/m³. Ne eivät kerro, että pienempi pitoisuus olisi täysin riskitön. Mittaustulos on tulkittava tilan käyttötavan ja mittauksen ajankohdan mukaan.

Radonin raja-arvojen tausta

Radon on maaperästä sisäilmaan kulkeutuva radioaktiivinen jalokaasu. Radon ja sen hajoamistuotteet aiheuttavat säteilyaltistusta hengitysilman kautta. Pitkäaikainen altistuminen suurentaa keuhkosyövän riskiä. Viitearvo on käytännön vertailutaso, jonka perusteella korjaustarvetta arvioidaan; se ei ole yksittäisen ihmisen terveydelle laskettu turvallisuusraja.

Raja-arvojen asettaminen perustuu tieteelliseen tutkimukseen radonin terveysvaikutuksista. Kansainväliset organisaatiot, kuten Maailman terveysjärjestö WHO ja Kansainvälinen säteilysuojelutoimikunta ICRP, ovat antaneet suosituksia radonpitoisuuksien rajoittamiseksi. Suomen lainsäädäntö ja viranomaismääräykset pohjautuvat näihin kansainvälisiin suosituksiin.

Lainsäädännöllinen perusta

Suomessa radonin viitearvot perustuvat säteilylakiin (859/2018) ja sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen ionisoivalta säteilyltä suojaamisesta (1044/2018). Säteilyturvakeskus (STUK) toimii valvovana viranomaisena ja antaa ohjeita radonin mittaamisesta ja torjunnasta.

Suomen lukuarvot löytyvät asetuksen 1044/2018 pykälistä 19–21. Säteilylain 859/2018 säännökset puolestaan määrittävät muun muassa, milloin työnantajan on selvitettävä radonpitoisuus ja miten uudessa rakennuksessa radon otetaan huomioon. Eri tiloille annetut arvot ovat samassa yksikössä, mutta niiden soveltamistapa ei ole sama.

Asuntojen viitearvot

Olemassa olevissa asunnoissa radonin viitearvo on 300 Bq/m³ (becquereliä kuutiometrissä) vuosikeskiarvona. Tämä tarkoittaa, että mikäli asunnon radonpitoisuus ylittää tämän tason, radonkorjaus on suositeltavaa. STUKin pitkäaikaismittauksessa vuosikeskiarvoa arvioidaan kertomalla mittauskaudella 1.9.–31.5. saatu tulos luvulla 0,9.

Viitearvon merkitys

Viitearvo ei ole ehdoton turvallisuusraja, jonka alapuolella radon olisi täysin vaaratonta. Radonin terveysvaikutukset ovat luonteeltaan stokastisia, eli riski kasvaa pitoisuuden kasvaessa ilman selvää kynnysarvoa. Viitearvo ohjaa altistuksen vähentämistä käytännössä, mutta se ei poista tarvetta arvioida rakennukseen sopivia toimia ja pitkäaikaista altistusta.

Radonpitoisuutta voi olla perusteltua vähentää myös viitearvon alapuolella, jos toimiva keino on helposti toteutettavissa. WHO:n vuonna 2023 julkaisema radontietosivu kuvaa väestötutkimusten perusteella keuhkosyöpäriskin kasvavan pitkäaikaisen pitoisuuden mukana. Tutkimuksen suhteellista riskilukua ei voi käyttää oman sairastumistodennäköisyyden laskemiseen: esimerkiksi tupakointi vaikuttaa voimakkaasti lähtöriskiin.

Sama luku, eri kysymys

Jos vanhassa asunnossa mitattu vuosikeskiarvo on alle 300 Bq/m³, asunnon viitearvo ei ylity. Jos samansuuruinen vuosikeskiarvo koskee uutta rakennusta, suunnittelua ja toteutusta koskeva 200 Bq/m³ viitearvo voi ylittyä. Luku 200 Bq/m³ ei siis muuta kaikkien vanhojen asuntojen vertailuarvoa. Oikea vertailu riippuu siitä, onko kyse olemassa olevasta asunnosta vai uuden rakennuksen vaatimusten arvioinnista.

Pitoisuutta ei kannata jakaa omiin virallisilta kuulostaviin luokkiin, sillä asetus ei luokittele asuntoja esimerkiksi "matalan" tai "erittäin korkean" radonpitoisuuden ryhmiin. Se kertoo viitearvon ja mittaamistavan. Mittaustuloksen perusteella voi silti tehdä käytännön päätöksen: jos viitearvo ylittyy, selvitä korjausmahdollisuudet; jos tulos on lähellä arvoa, tutustu mittausraportin epävarmuuteen ja tarvittaessa varmista tilanne uudella mittauksella.

Uudisrakentamisen vaatimukset

Uuden rakennuksen suunnittelua ja toteutusta koskeva viitearvo on 200 Bq/m³. Tämä johtuu siitä, että uudisrakentamisessa radonin torjunta on helpompaa ja edullisempaa toteuttaa kuin vanhoissa rakennuksissa.

Rakentamismääräykset

Uuden rakennuksen radonpitoisuuden viitearvo on sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 1044/2018. Rakentamislaki (751/2023) edellyttää myös, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan terveelliseksi ja turvalliseksi. Radonin torjuntaa varten suunnittelijan on arvioitava maaperästä sisäilmaan kulkeutuvan radonin mahdollisuus ja valittava rakennukseen sopivat ratkaisut.

Uudisrakentamisessa tyypillisiä radonin torjuntamenetelmiä ovat:

• Alapohjan tiivistäminen maaperästä tulevan radonin estämiseksi
• Radonputkiston asentaminen alapohjan alle
• Riittävän ilmanvaihdon varmistaminen
• Rakenteiden läpivientien huolellinen tiivistäminen

Radonputkisto asennetaan usein valmiiksi jo rakennusvaiheessa, vaikka aktiivista radonimuria ei heti tarvittaisikaan. Tämä mahdollistaa radonkorjauksen myöhemmin tarvittaessa ilman suuria rakenteellisia muutoksia.

Rakentamisluvan yhteydessä

Rakentamislain myötä rakennuslupa korvautui rakentamisluvalla. Radonin torjunta esitetään perustus-, rakenne- ja tarvittaessa LVI-suunnitelmissa. Kuntien rakennusjärjestyksissä voi olla tarkempia vaatimuksia radonturvallisesta rakentamisesta, joten paikallinen käytäntö kannattaa tarkistaa oman kunnan rakennusvalvonnasta.

STUK:n mukaan radonturvallinen rakentaminen on perusteltua koko Suomessa, koska ilman torjuntatoimia viitearvon ylitykset ovat yleisiä. Riskialueilla radonteknisten ratkaisujen suunnittelu on erityisen tärkeää, ja kunnat voivat antaa alueellisia ohjeita.

Työpaikkojen raja-arvot

Työpaikan sisäilman radonpitoisuuden viitearvo on 300 Bq/m³ tilassa, jossa työskennellään vähintään 600 tuntia vuodessa. Työnaikainen vuosikeskiarvo on eri suure kuin asunnon koko vuoden keskiarvo. Työnantajan mittausvelvollisuus määräytyy säteilylain 155 §:n ja STUKin tarkentamien kriteerien mukaan.

Radonaltistuksen seuranta

Jos viitearvo ylittyy, työnantajan on selvitettävä altistumista ja ryhdyttävä sääntelyn edellyttämiin toimiin. Työpaikalla ratkaisevat mitattava tila, työn kesto ja työajan aikainen pitoisuus.

Työperäistä radonaltistusta koskeva erillinen viitearvo on 500 000 Bq·h/m³ vuodessa. Se koskee vuoden aikana eri työtiloissa kertynyttä altistusta, eikä korvaa työpaikan pitoisuuden 300 Bq/m³ viitearvoa.

Mittausvelvoitteet

STUK:n mukaan työnantajan on mitattava radonpitoisuus, jos:

• työtila sijaitsee osittain tai kokonaan maan alla (koko maassa)
• työtila sijaitsee STUKin ajantasaisessa luettelossa mainitulla radonriskialueella
• työpaikka on rakennettu harjulle tai muulle hyvin ilmaa läpäisevälle sora- tai hiekkamuodostumalle (koko maassa)
• kyseessä on talousvettä toimittava laitos, jonka käyttämä vesi ei ole peräisin yksinomaan pintavesimuodostumasta ja pääsee kosketuksiin sisäilman kanssa.

STUK ylläpitää ajantasaista alue- ja postinumeroluetteloa. Työnantajan on tarkistettava myös muut lain mittausperusteet ja 155 §:n rajaukset: alue- tai maaperäperuste ei yleensä koske toisen tai ylemmän, kokonaan maanpäällisen kerroksen tilaa eikä tilaa, jonka lattia ja seinät eivät kosketa maata ja jonka alapuolinen tila tuulettuu ilmeisen hyvin. Muut mittausperusteet voivat silti soveltua. Tavallinen pitkäaikaismittaus tehdään mittauskaudella 1.9.–31.5. vähintään kahden kuukauden ajan.

Kansainvälinen vertailu

Radonin raja-arvot vaihtelevat eri maissa, vaikka kansainväliset suositukset antavatkin yhteisen viitekehyksen. Seuraavassa vertaillaan Suomen raja-arvoja muiden maiden vastaaviin.

Euroopan unionin suositukset

EU:n säteilyturvallisuusdirektiivin (2013/59/Euratom) 74 artikla edellyttää asunnoille enintään 300 Bq/m³:n viitearvoa. Työpaikoista 54 artikla säätää saman enimmäistason, elleivät kansalliset olosuhteet perustele korkeampaa tasoa. Suomessa asunnon ja säännöllisessä käytössä olevan työtilan viitearvoksi on säädetty 300 Bq/m³.

Suomen asunnon 300 Bq/m³ viitearvo on EU:n säteilyturvallisuusdirektiivin salliman enimmäistason mukainen. Uuden rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa Suomessa käytetään 200 Bq/m³ viitearvoa. Toisen maan lukuarvo ei ole suomalaisen asunnon mittaustuloksen oikeudellinen vertailukohta.

WHO:n suositus

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee radonpitoisuuden viitearvoksi 100 Bq/m³. Mikäli tähän ei ole mahdollista päästä, WHO suosittelee korkeintaan 300 Bq/m³ viitearvoa.

WHO:n suositus perustuu tutkimustietoon, jonka mukaan keuhkosyöpäriski kasvaa lineaarisesti radonpitoisuuden kasvaessa. Selvää turvarajaa, jonka alapuolella radon olisi täysin vaaratonta, ei ole pystytty osoittamaan.

Raja-arvojen ylittymisen seuraukset

Viitearvon ylittyminen ei automaattisesti johda viranomaistoimenpiteisiin, mutta se on selvä signaali siitä, että radonkorjaus on suositeltavaa.

Asunnoissa

Säteilylain 158 § velvoittaa rakennuksen omistajaa ja haltijaa huolehtimaan osaltaan siitä, että radonpitoisuus on olosuhteet huomioiden mahdollisimman pieni. Viitearvon ylitys ei silti yksin määrää kaikille omistajille samanlaista korjausta. Asuntojen radonpitoisuutta koskevissa kysymyksissä toimivaltainen viranomainen on kunnan terveydensuojelu, joka voi arvioida tilannetta esimerkiksi vuokra-asunnoissa.

Radonkorjaus voi pienentää pitkäaikaista altistusta. Asuntokaupassa aiempi mittausraportti on hyödyllinen tieto ostajalle, mutta pitoisuuden mahdollista vaikutusta kauppahintaan ei voi päätellä yhdestä radonluvusta.

Työpaikoilla

Työpaikoilla viitearvon ylittyminen aiheuttaa työnantajalle toimenpidevelvoitteita. Säteilylain 149 § edellyttää altistuksen rajoittamista ilman aiheetonta viivytystä. Työnantajan tulee:

1. Selvittää radonaltistuksen taso
2. Arvioida mahdollisuudet pitoisuuden alentamiseen
3. Toteuttaa tilanteeseen soveltuvat toimenpiteet altistuksen vähentämiseksi
4. Seurata radonpitoisuutta ja altistusta

Työpaikan jatkotoimet ratkaistaan mitatun pitoisuuden, altistumisajan ja STUKin ohjeiden perusteella. Työnantajan kannattaa selvittää korjausvaihtoehdot ja tarvittava jälkimittaus yhdessä radonasiantuntijan kanssa.

Uudisrakentamisessa

Jos uuden rakennuksen vuosikeskiarvo ylittää 200 Bq/m³, vertaile tulosta suunnittelu- ja toteutusvaatimukseen ja selvitä korjaustapa. Pelkkä mittaustulos ei ratkaise, kuka vastaa kustannuksista: siihen vaikuttavat sopimus, rakennuksen tiedot ja soveltuva lainsäädäntö.

Miten eri tilojen tulokset liittyvät toisiinsa?

Sama rakennus voi sisältää asunnon, työtilan ja muita oleskelutiloja. Silloin on tärkeää tietää, missä mittaus on tehty ja milloin tilaa käytetään. Asunnon vuosikeskiarvoa ei voi päätellä suoraan viereisen toimiston työnaikaisesta mittauksesta, eikä kellarin tulos yksin kuvaa ylemmän kerroksen asuintilaa. Radon kulkeutuu rakennuksiin eri reittejä, ja ilmanvaihto sekä tilojen käyttö vaikuttavat mitattuun pitoisuuteen.

Jos ostat tai vuokraat kodin rakennuksesta, jossa on myös työtiloja, pyydä mittausraportti juuri kyseisestä asunnosta tai vastaavasta tilasta. Tarkista raportista mittauspaikka, mittausjakso ja se, onko tulos ilmoitettu mitattuna pitoisuutena vai vuosikeskiarvon arviona. Näin vältät vertailun, jossa oikea luku yhdistetään väärään viitearvoon. Samalla kannattaa kysyä, onko rakennukseen jo tehty radonkorjaus ja onko sen jälkeen mitattu uudelleen. Vanha tulos kuvaa vanhaa tilannetta, jos rakennuksen rakenteet tai ilmanvaihto ovat muuttuneet.

Miksi viitearvon alitus ei lopeta harkintaa?

Viitearvo ohjaa toimintaa silloin, kun pitoisuus on suuri, mutta se ei poista pienempiin pitoisuuksiin liittyvää pitkän aikavälin riskiä. Jos kotona tehdään muutenkin alapohjan korjausta tai ilmanvaihdon säätöä, radonin kulkeutumisreitit voi samalla arvioida. Ratkaisun on kuitenkin sovittava rakennuksen rakenteisiin; pelkkä ilmanvaihdon tehostaminen ei ole jokaisessa talossa riittävä toimi.

Tuloksen tulkinnassa kannattaa kysyä ensin, vastaako mittaus normaalia käyttöä. Oliko asunto tavallisesti lämmitetty ja ilmanvaihto käytössä? Oliko purkki oikeassa tilassa koko mittausjakson? Jos mittauksen olosuhteet poikkesivat arjesta tai raportti on epäselvä, ota yhteyttä mittauksen tehneeseen laboratorioon ennen kuin päätät korjauksesta. Käytännön kysymys ei ole vain "ylittyikö luku", vaan kuvaako tulos sitä sisäilmaa, jota hengität pitkään.

Raja-arvot ja asuntokauppa

Radonin viitearvot ovat relevantteja myös asuntokaupan yhteydessä. Ostajan on hyvä tietää asunnon radonpitoisuus ennen kaupantekoa. Radonia asuntokaupassa käsittelevässä oppaassa käydään erikseen läpi, miten mittaustieto liittyy myyjän ja ostajan asemaan.

Myyjän vastuu

Myyjällä ei ole lakisääteistä velvollisuutta teettää radonmittausta ennen asunnon myyntiä. Kuitenkin, mikäli myyjä tietää asunnon radonpitoisuuden olevan korkea, tämä tieto kuuluu tyypillisesti kaupan yhteydessä kerrottaviin asioihin.

Ostajan tietoisuus

Ostajan kannattaa selvittää asunnon radonpitoisuus osana kuntotarkastusta tai pyytää myyjältä mahdollisia aiempia mittaustuloksia. Mikäli mittausta ei ole tehty, ostaja voi teettää mittauksen itse kaupan jälkeen.

Korkea radonpitoisuus ei välttämättä ole este kaupalle, mutta se voi vaikuttaa kauppahintaan. Radonkorjauksen kustannukset voidaan huomioida hintaneuvotteluissa.

Radonmittauksen ja raja-arvojen yhteys

Radonmittaus on ainoa keino selvittää, ylittääkö asunnon tai työpaikan radonpitoisuus viitearvon. Vertailuun tarvitaan kyseisen tilan käyttötapaa vastaava tulos; kodin radonmittauksen ohje auttaa asunnon mittauksen suunnittelussa.

Mittaustulosten tulkinta

Mittaustulos ilmoitetaan keskiarvona mittausjakson ajalta. STUKin pitkäaikaismittauksessa mittauskaudella saatu tulos kerrotaan luvulla 0,9, jolloin saadaan arvio vuosikeskiarvosta, ja tätä verrataan viitearvoon 300 Bq/m³. Mikäli vuosikeskiarvo ylittää viitearvon, radonkorjaus on suositeltavaa.

On huomioitava, että radonpitoisuus vaihtelee vuorokauden ja vuodenajan mukaan. Mittauksen on kestettävä vähintään kaksi kuukautta, mieluiten kolme, ja se tehdään syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana, jotta tulos vastaa mahdollisimman hyvin todellista altistumista.

Mittausepävarmuus

Mittaustuloksiin liittyy jonkinasteinen epävarmuus. Laboratorioanalyysin yhteydessä ilmoitetaan tyypillisesti mittausepävarmuus, joka kuvaa tulosten hajontaa.

Viitearvon rajatapauksissa mittausepävarmuus voi vaikuttaa tulosten tulkintaan. Esimerkiksi tulos 290 Bq/m³ voi epävarmuuden huomioiden tarkoittaa, että todellinen pitoisuus on joko hieman alle tai yli viitearvon.

Näin etenet mittaustuloksen kanssa

Ensimmäinen vaihe on tunnistaa, mitä raportin luku tarkoittaa. Mittausjakson keskipitoisuus ja arvio asunnon vuosikeskiarvosta eivät välttämättä ole sama luku. Raportissa voi olla erikseen mittausajankohta, käytetty arviointimenetelmä ja mittausepävarmuus. Jos näitä tietoja ei ole helppo löytää, pyydä mittauksen järjestäjää selittämään tulos. Silloin voit verrata oikeaa lukua asunnon viitearvoon sen sijaan, että tulkitsisit pelkkää suurinta raportissa näkyvää numeroa.

Toinen vaihe on tarkistaa mittauspaikka. Radonmittaus kertoo nimenomaan siitä tilasta ja mittausajasta, joita se koskee. Jos purkki on ollut kellarivarastossa, tulos ei yksin osoita asuinhuoneen pitoisuutta. Jos taas mittaus on tehty asuinhuoneessa, jossa vietetään paljon aikaa, sen merkitys altistuksen arvioinnissa on suurempi. Erityisesti useampikerroksisessa rakennuksessa kannattaa tarkastaa, mistä huoneesta ja kerroksesta tieto on saatu.

Kolmas vaihe on arvioida, onko mittaus tehty ohjeen mukaisissa tavanomaisissa olosuhteissa. Pitkäaikaismittaus antaa käyttökelpoisen kuvan, kun asuntoa käytetään normaalisti, ilmanvaihto toimii tavalliseen tapaan ja mittaus kestää vähintään säädetyn ajan. Lyhyt näyttämä kotimittarista voi olla hyödyllinen vihje pitoisuuden vaihtelusta, mutta se ei yksin korvaa vuosikeskiarvoon perustuvaa vertailua. Siksi esimerkiksi asuntokaupan kiireessä tehtyä lyhyttä mittausta on käsiteltävä eri tavoin kuin varsinaista pitkäaikaismittausta.

Neljäs vaihe on selvittää syy ja korjauskeino, jos viitearvo ylittyy. STUK kuvaa radonkorjauksissa muun muassa radonimurin, radonkaivon, tiivistykset ja ilmanvaihtoon liittyvät ratkaisut. Menetelmä valitaan rakennuksen rakenteiden ja radonin kulkeutumisreittien perusteella. Jos ongelma johtuu maaperästä alapohjan kautta virtaavasta ilmasta, pelkkä huoneen tuuletustavan muuttaminen ei välttämättä ratkaise sitä. Korjaussuunnitelmaa varten on hyvä kerätä mittausraportti ja rakennuksen rakenne- sekä ilmanvaihtotiedot yhteen.

Viides vaihe on mitata uudelleen korjauksen jälkeen. Korjauksen onnistumista ei voi varmistaa vain laitteen toiminnasta tai siitä, että sisäilma tuntuu erilaiselta, koska radon on hajuton ja näkymätön. Jälkimittaus osoittaa, miten pitoisuus muuttui käytännössä. Jos tulos jää edelleen viitearvon yläpuolelle, korjausta voidaan täydentää tai säätää. Näin päätös perustuu mitattuun pitoisuuteen eikä oletukseen siitä, että valittu menetelmä toimii kaikissa rakennuksissa samalla tavalla.

Kun mittausraportissa näkyy lähellä viitearvoa oleva luku, älä yritä ratkaista asiaa pelkällä pyöristyksellä. Mittausolosuhteet ja epävarmuus ovat osa tulosta. Jos olet epävarma siitä, mitä raportin vuosikeskiarvon arvio tarkoittaa, kysy suoraan mittauslaboratoriolta. Samalla voit selvittää, onko mittaus syytä uusia ennen korjauspäätöstä vai onko jo nyt perusteltua pyytää korjausarvio. Tärkeintä on, ettei epävarmuutta tulkita automaattisesti joko turvallisuudeksi tai vaaraksi. Säilytä myös alkuperäinen raportti: siinä olevat huone-, aika- ja menetelmätiedot ovat tarpeen, jos vertailet tulosta myöhempään mittaukseen.

Viitearvojen ero on myös syy säilyttää tieto rakennuksen valmistumisesta ja mittaushistoriasta. Jos saat käyttöösi vain vanhan mittauksen, tarkista, onko sen jälkeen muutettu ilmanvaihtoa, korjattu alapohjaa tai vaihdettu tilan käyttötarkoitusta. Sellainen muutos voi tehdä aiemman tuloksen huonosti vertailukelpoiseksi nykyiseen tilanteeseen. Uusi pitkäaikaismittaus on silloin selkeä tapa saada nykyistä käyttöä kuvaava tieto. Mittausraportit muodostavat yhdessä parempaa päätöspohjaa kuin yksittäinen suullinen arvio radonriskistä.

Yhteenveto

Asunnon 300 Bq/m³, uuden rakennuksen 200 Bq/m³ ja säännöllisessä työssä työpaikan 300 Bq/m³ ovat eri tilanteissa sovellettavia viitearvoja. Mittaa radon riittävän pitkällä mittausjaksolla, tarkista raportista vuosikeskiarvon arvio ja vertaa tulosta juuri kyseistä tilaa koskevaan arvoon. Jos viitearvo ylittyy, selvitä korjausvaihtoehdot ja varmista vaikutus jälkimittauksella.

Usein kysytyt kysymykset

Miksi uudisrakentamisessa on tiukempi raja-arvo kuin vanhoissa asunnoissa? Uudisrakentamisessa radonin torjunta voidaan huomioida jo perustusten suunnittelussa ja toteutuksessa. Olemassa olevassa rakennuksessa ratkaisu valitaan rakennuksen rakenteiden ja mitatun pitoisuuden perusteella, jolloin korjaustyö voi olla vaativampaa. Siksi uuden rakennuksen suunnitteluun ja toteutukseen on asetettu oma viitearvonsa.

Onko radon turvallista alle raja-arvon? Viitearvo ei ole absoluuttinen turvallisuusraja. Keuhkosyöpäriski kasvaa pitkäaikaisen pitoisuuden kasvaessa, eikä selvää riskitöntä kynnystä ole osoitettu. Myös viitearvon alittavaa pitoisuutta voi olla perusteltua pienentää, jos rakennukseen sopiva keino on käytännössä toteutettavissa.

Voiko viitearvon ylittymisestä saada korvauksia? Ylitys ei yksin ratkaise korvausoikeutta. Vastuu riippuu muun muassa sopimuksesta, rakennuksen tilanteesta ja soveltuvasta laista. Jos asia liittyy äskettäiseen asuntokauppaan tai rakentamiseen, säilytä mittausraportti ja selvitä oikeudellinen tilanne erikseen.

Lähteet

• Säteilyturvakeskus STUK: Asuntojen radonia koskevat viitearvot ja määräykset.
• Säteilyturvakeskus STUK: Radonin mittaaminen; Radon työpaikoilla; Radonkorjaukset.
• Säteilyturvakeskus STUK: Radon uudisrakentamisessa.
• Säteilylaki 859/2018, erityisesti 149, 155, 157 ja 158 § (Finlex).
• Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ionisoivasta säteilystä 1044/2018, erityisesti 19–21 § (Finlex).
• Ympäristöministeriön asetus pohjarakenteista 465/2014, 4 §, ja asetus uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta 1009/2017, 5 ja 21 § (Finlex).
• Neuvoston direktiivi 2013/59/Euratom, 54 ja 74 artikla (EUR-Lex).
• Maailman terveysjärjestö WHO: Radon, tietosivu 25.1.2023.
• Kansainvälinen säteilysuojelutoimikunta ICRP: Radiological Protection against Radon Exposure, ICRP Publication 126 (2014).